”Hyvä paikka työskennellä” – Tormetsin työntekijät kuvailevat 50-vuotiasta terästaloa
Haastattelimme kolmea tormetsilaista – huoltopäällikköä, koneistajaa ja projektipäällikköä – ja kysyimme, millaista tässä 50-vuotiaassa yrityksessä on työskennellä. Heidän kaikkien vastauksista huokuu pienen, joustavan yrityksen, mutta samalla suuren tekijän henki.
CNC-koneistaja Esko Korholalla on kokemusta Tormetsilla työskentelystä jo 1970-luvulta lähtien, jolloin yrityksessä työskenteli vain puolen kymmentä henkilöä. Vuosien varrella hän on ehtinyt kerryttää laajalti kokemusta niin yrittäjäuralta kuin muistakin työpaikoista, mutta jo reilu 20 vuotta on vierähtänyt Tormetsin leivissä. Hän on uransa aikana ehtinyt myös nähdä tekniikan kehityksen manuaalisista koneista tietokoneohjattuihin automaattikoneisiin.
”Kun uudenlaiset koneet tuli käyttöön, ei niistä ollut kellään kokemusta, ei ketään keneltä kysyä neuvoa. Työnantaja koulutti niiden käyttöön”, kuvailee Korhola. Manuaalikoneiden aikakauden jälkeen Tormets on kasvanut jo yli 70 osaajan vahvaa tulosta tekeväksi teräksen vahvaksi ammattilaiseksi.
Luottavassa ilmapiirissä on kaikkien hyvä toimia
Huoltopäällikkö Jyrki Kujala on työskennellyt Tormetsilla 11 vuoden ajan. Hän on työssään kehittänyt erityisesti Tormetsin putkistourakointia omistajien täydellä tuella. Tähän on rekrytoitu useita osaajia vuosien varrella. Viime vuosien kasvusta hän nostaa esiin myös konepajan kuljetinvalmistuksen sekä hydrauliikkaosaston kasvun. Maltillinen kasvu on jatkunut vuosi toisensa jälkeen rekrytoimalla hyvät ja osaavat työntekijät omille palkkalistoille, ja liikevaihtoa jatkuvasti kasvattaen.
Kujala näkee myös tulevaisuuden kasvulle hyvät edellytykset. ”Avoimin silmin kohti tulevaisuutta”, hän toteaa.
Tormetsilla työskentely on Kujalan mukaan joustavaa ja mukavaa. Hän kiittelee erityisesti johdon luottamusta työntekijöihin, joka on tuonut hyvän ja tuottavan ilmapiirin koko yritykseen.
”Ajatukset saa keskustelemalla hyvin läpi, mitä kehitystarpeita työntekijöillä on, kun vain perusteet löytyvät. Tässä voi omistajia kiittää luottamuksesta, ja myös siitä, että on ollut helppo olla töissä tässä porukassa”, Kujala kertoo.
Luottavaa ilmapiiriä kuvailee myös koneistaja Korhola. ” Kyllähän täällä on aivan hyvä olla töissä. Mitenpä sitä muuten olisi näin kauan ollut”, hän toteaa mutkattomaan tyyliinsä.
Monipuolisten projektien talo
Kuljetinprojekteissa projektipäällikkönä toimiva Jonna Mäkipörhölä on työskennellyt Tormetsilla viiden vuoden ajan. Hän kuvailee työtään erittäin monipuoliseksi. Kaikki projektit ovat erilaisia, ja projektipäällikön toimessa työtehtävät muuttuvat projektin kulun myötä. Ruotsin kielen taitoisena hänen vastuullaan on myös Ruotsiin menevät projektit.
Mäkipörhölä on myös päässyt kehittämään Tormetsin projektitoimintaa yhdessä kollegoidensa kanssa.
”Projektitoiminta on kehittynyt vuosien varrella, ja projekti projektilta kehitetään eteenpäin. Jokainen projekti on merkkipaalu itsessään”, Mäkipörhölä kuvailee.
Mäkipörhölä kokee, että Tormetsilla yhteydenpito eri osastojen välillä on helppoa, ja apua saa aina tarvittaessa.
”Vaikka meillä on monta toimipistettä, olemme kaikki kuitenkin tässä puolen kilometrin sisällä. Viikottain tavataan, pidetään yhteisiä palavereita, ja konkreettisesti olemme läsnä”, hän kertoo.
Onnea Tormets 50-vuotta!
Huoltopäällikkö Kujala, koneistaja Korhola ja projektipäällikkö Mäkipörhölä haluavat kaikki toivottaa onnea 50-vuotiaalle Tormetsille, ja toivovat kasvun ja kehityksen jatkuvan myös tulevina vuosina.
”Ja vaikka onkin jo 50 vuotta takanapäin, niin pysyy nuorekkaana yrityksenä. Vaikka vanhoja ollaan, niin ei vanhoiksi ruveta”, täydentää Mäkipörhölä.